Vastaanottovirkailijat olivat äärimmäisen mukavia ja suostuivat jopa joustamaan uloskirjautumis ajasta. Aamupala oli todella hyvä ja sielläkin palvelu pelasi vaikka buffet aamiainen olikin. Kokoajan kysyttiin haluaako mms. lisää kahvia jne. Aamupala siis sisältyi huoneen hintaan.
Sen lisäksi että tämä torni hotelli on aivan mainiolla paikalla, se on myös kaikin tavoin todella siisti ja valittamisen aihetta ei juuri löydy. Huoneessamme oli ihana vanhanaikainen kylpyamme ja myös kahvikone jolla sai tehtyä lattea, espressoa jne.
Hotelli Tornilla on myös mielenkiintoinen historia:
Hotelli Torni eli kaupalliselta nimeltään Solo Sokos Hotel Torni[1] on Helsingissä sijaitseva vuonna 1931 avattu maineikas, historiallinenhotelli. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehtitoimisto Jung & Jung. Helsingin suurimpiin ja tunnetuimpiin hotelleihin kuuluva Hotelli Torni kuuluu Sokos Hotels -ketjuun.
69,5 metriä korkea ja 13-kerroksinen Torni oli kirkontorneja lukuun ottamatta Suomen korkein rakennus, kunnes Fortumin (silloisen Nesteen) pääkonttori valmistui vuonna 1976 Espooseen. Hotelli peruskorjattiin vuonna 2005."
Talvisodan aikana hotellin täyttivät ulkomaiset toimittajat. Vuosina 1941–1944 hotelliin oli majoittunut Wehrmacht.[4] Liittoutuneiden valvontakomissionneuvostoliittolaisvaltuuskunta oli majoittautunut Torniin vuosina 1944–1947. Kun neuvostoliittolaiset poistuivat, hotelli oli siivottomassa kunnossa ja kalusteita hajotettu.[4] Hotellia kutsuttiin sodan aikaan vakoilijoiden keskukseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti