Pilvilinna joka romahti

Sillä hetkellä kun ero tulee, tuntuu, että koko elämältä romahtaa pohja. Se on oman elämän loppu. Tunne on niin surullinen, toivoton ja paha. että miettii onko tästä mitenkään mahdollista selvitä. Sitä pelkää kuolevansa ja sitten pelkää, ettei kuolekkaan. Itse käyn tätä läpi ja voin kertoa kaikille samassa tilassa oleville; ette ole yksin.

Mietin pitkään miten avoimesti voin täällä blogissani kertoa erosta ja sen yksityiskohdista, mutta päätin puhua jälleen kerran sydämestäni. Kaikki alkoi varsin mitättömästä riidasta, jonka jälkeen exäni kaiveli puhelimeni sisällön. Mitään anteeksiantamatonta siellä ei ollut, mutta kuitenkin sen verran pahaa sisältöä, että exäni päätti jättää minut.

Tunnekuohu mitä käyn läpi, on jotain käsittämättömän vaikeaa, raskasta ja kipeää. Tuntuu kuin koko elämäni olisi menettänyt merkityksensä ja olo on mennyt myös fyysisen kivun puolelle. Särkynyt sydän on varsin osuva ilmaisu, kipu tuntuu sydämessä asti. Välillä itken kuin loukkaantunut koira, välillä en ja tuntuu vain lamaantuneelta.

Elämä muuttui lämpimästä kylmäksi. Koko maailma näyttää erilaiselta. Se mikä oli ennen kivaa ja miellyttävää, ei tunnu enää miltään. Joka helvetin minuuttikin tuntuu pitkältä ja kokoajan vain odottaa hetkeä, milloin tuska lievittyisi. Kaikki muistuttaa entisestä elämästä, jopa eksäni ostaman purkkapussin näkeminen tuntui siltä, kuin joku olisi lyönyt kirveellä selkääni.

Tätä kirjoitusta tehdessäni tulin taas niin surulliseksi, että mistään positiivisesta en osaa edes kirjoittaa. Aika on paras lääke kaikkeen, mikään muu ei voi tässäkään tapauksessa auttaa.

Päivä kerrallaan, vielä tulee se päivä kun pystyn jälleen hymyilemään.

Uuden elämän alku, pelottaa. Nähdään kun olen paremmalla tuulella.

nimim. en halua enää koskaan rakastua